Syyskuussa sitä sitten sairasteltiin kotosalla, harjoiteltiin estolääkkeen käyttöä ja kierittiin migreenin kourissa. Päänsärky oli vain pieni osa migreeniä, suurin rooli oli halvauksilla, voimien menetyksillä ja väsymyksellä. Kertaalleen kävin Peijaksen sairaalassa pötköttämässä, en vaan tarkalleen enää muista missä vaiheessa kuuta se oli. Olin aika huonona, tärisin, mongersin, enkä pystynyt liikkumaan itsenäisesti. Sairaalassa vaan makasin, vaikka nätisti pyysin kokeilemaan nesteytystä – se kun oli auttanut aiemmin. Esitin reippaampaa kuin olin, jotta pääsin pois. Osaan maata kotonakin. Tapasin varmuuden vuoksi myös psykiatrin, joka totesi ettei viiraa – ylikorostaa pärjäämistään.
Estolääkkeen nostosta huolimatta kohtauksia tuli tiheästi, suurin osa täysin kivuttomia. Osa meni ohi muutamassa tunnissa, osa jäi asumaan päiväkausiksi. Suurimman osan syyskuusta vietin sohvalla pötkötellen, kun en muuta jaksanut. Vessassa käynti oli urheilusuoritus ja kaikki sitä raskaampi… noh en voi muistaa teinkö sellaista?