Nyt päästiin jo siihen, kun alamäki alkoi. Elokuun 13. Ensimmäinen iso. Olin tosi reipas. Huimasi tosi kovasti, syke oli miljoonaa ja maailma ympärillä hidastui. Lähdin kotiin kesken päivää, puhe sammalsi, silmät kuulemma pyöri päässä. Menin nukkumaan. Heräsin kolmen tunnin päästä ja hain viisveen kotiin. Kummallinen olo. Migreeni tulossa, miksei muhun satu? Viisvee halus mennä ystävälle suoraan ja ajattelin, että sama tuo millä sohvalla pötkötän. Viiden jälkeen olin jo ihan puutunut vasemmalta puolelta ja alahuuli lörpötti. Vastusteluistani huolimatta ambulanssi soitettiin ja matkasin meikkuun pikapostina. Ei ollut infarktia. Sain nesteytystä ja kipulääkettä, neurologin kanssa oltiin yhtä mieltä siitä että olipa ikävä migreenikohtaus. Jäin yöksi sairaalaan. Aamulla olin jo eri ihminen. Lääkäreiden aamukierrolla kerroin että naama puutuu uudestaan, sain kuitenkin luvan kotiutua kortisonikuurin kanssa. Seuraavana päivänä kotona olo oli jo niin järkyttävä, että hakeuduin peloissani Peijaksen sairaalan päivystykseen, josta minut kotiutettiin kysymysmerkkinä parin tunnin kuluttua. Infarktia ei ollut. Migreeni, mutta sitähän ei tarvitse hoitaa. Halvaantunut ihminen kyllä pärjää kotona. Sairauslomaa sain pari päivää.
Tasan kahden viikon päästä ensimmäisestä halvauksesta sain uuden, vieläkin pahemman. Nyt oli jo edeltäviä oireita pari päivää. Sanat katosivat. Sössötin. Makean himo oli mieletön ja väsymys järjetön. Jälleen lähdin kesken työpäivän. Menin paikalliseen terveyskeskukseen, ajatellen että nesteytys hoituisi siellä. Höpö höpö, -taas lähdettiin pikapostina meikkuun. Ei vieläkään infarktia. Siirto Peijaksen sairaalaan ja siellä sitä sitten pötköteltiinkin. Kotiin olisin kyllä halunnut, mutta parempi kai se oli jäädä sinne lojumaan. Kuvattiin selkäydintä, otettiin näytettä, mutta vikaa ei akasta löytynyt, joten loppujen lopuksi kotiin pääsin estolääkereseptin kanssa. Mietin, että takaisin en mene. Työterveyslääkäri kirjoitti sairauslomaa pari kuukautta todella kummallisella diagnoosilla, jonka onneksi sain purettua ison taistelun jälkeen.